lauantai 11. toukokuuta 2013

Kaunis kesäinen päivä :)



Luontokin juhlii kevättä, Suomen lätkävoittoa ja huomista äitienpäivää!
Mullakin on tänään syntymäpäivä, mutta kun se on tällanen välivuosi päivä, niin eipä sitä sen kummemmin juhlita.Sain kyllä yhdeltä seurakuntalaiselta ihanan cd-levyn, Nina Åströmin laulaman, Hilja Aaltosen runoihin tehdyn Avoin taivas-nimisen levyn.Ei olisi voinut paremmin levyn valinta sattua, koska olin muutaman kerran kuullut kappaleen "Anna sade Jumala", niin olin ajatellut, että jos sais joskus sen levyn :)Illalla nukkumaan mennessä sitä kuuntelin, tosin muutaman kappaleen jälkeen väsyneenä nukahdin, mutta nukuinkin sitten tosi hyvin aamuun asti.

Huomiseksi äitienpäiväksi leivoin mustikkamuffinseja ja pitsaa, tytöt ilmeisesti ainakin ovat tulossa huomenna kylään.Lisäksi pyysin miestä tuomaan tullessaan jäätelöä huomiseksi, kun tulee harjoituksista.





Kukkia istutin muutaman taimen sekä säästettyjä siemeniä pistin taimilta tyhjentyneisiin purkkeihin. Ne siemenet on jostain hedelmistä yms. säästettyjä, itse en enää muistakaan mikä on mistäkin, mutta ihan mielenkiinnosta tökkäsin ne multaan, jos jostain jotain tulisi esiin.




Synttäreistä puheen ollen nämä on olleet oikein synttärien viettoviikot. Ensin oli töissä yhden hoitajan synttärit, sitten erään vanhan seurakuntalaisen 80-vuotis päivät, jossa kävimme naisporukalla ja Helatorstaina oli nuorimman lapsenlapseni 2-vuotis päivä.Melkein joka päivä sai syödä täytekakkua :)


Ihana sää on ollut tänäänkin, aamulla kun menin ulos, niin "mikä laulu, liverrys, viserrys ja piipitys. Kevään raikas tervehdys tullut pohjolahan", niinkuin koulussa ennen muinoin laulettiin.

Pyykkiä olen taas kuivatellut ulkona ja nauttinut siitä.

Hyvää viikonloppua ja Äitienpäivää!

3 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä ja äitienpäivää!

    VastaaPoista
  2. Oikein Hyvää Syntymäpäivää ja Äitienpäivää Sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. ♥ Oikein hyvää Äitienpäivää myös sinne!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista :)